Nuorisotyö
Yhteinen Askel-projekti | Yhteinen Askel-projekti |
|
|
Projekti on suunnattu ala-asteelta yläasteelle siirtyville oppilaille. Tavoitteena on tehdä siirtymävaiheesta mahdollisimman mutkaton ja turvallinen askel nuorelle. Projektityöntekijät työskentelevät tiiviisti tulevien yläastelaisten kanssa 6. luokan keväällä, jotta he yläasteelle siirryttyään kokisivat Yhteisen Askeleen työntekijät luonnolliseksi osaksi tukiverkkoaan. Kevään aikana puhutaan nuoria mietityttävistä aiheista kuten päihteistä, ihmissuhteista, väkivallasta, laillisuus- ja vastuuasioista, sekä muista aiheista joiden merkitys ja näkyvyys yläasteella kasvavat. Nuoren kanssa voidaan solmia myös henkilökohtainen tukisuhde tai miettiä sopivan pienryhmän perustamista mikäli erityisen tuen tarvetta ilmenee. Projektin edetessä toiminta muotoutuu pitkälti koulujen ja asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaiseksi.
PROJEKTI PÄÄTTYY 31.12.2009 |